IsoTasaus-manifesti

Kevätpäiväntasaus on hetki, jona pitkä pimeä talvi pyörähtää valon puolelle. Auringon energia ruokkii muutosta kuolemasta elämään: uudet aatokset itävät ja tunkevat kohti auringon valoa. Maailman tilanne näyttää nyt toivottomalta, mutta kompostoikaamme nykypolitiikan sonta yhteiseksi maaperäksi, jolle kylvää muutoksen siemeniä.

Isojaosta isotasaukseen

Tuntemamme polku nytkähti kohti itsekkyyden aikakautta 1700-luvulla alkaneessa isojaossa. Yhteismaat rajattiin yksityisomistukseen ja kruunulle, minkä seurauksena kyläyhteisöt hajosivat ja tilattomat vajosivat köyhyyteen ilman oikeutta maankäyttöön. Isojaon nimissä valtio otti metsiä omistukseensa ja pakotti saamelaiset vastarintaan puolustamaan maitaan. Sittemmin maita ja metsiä on tuhottu kehityksestä humaltuneina ja nyt viimeisinä yhteismaina julkisia palveluja yksityistetään voiton teon välineiksi. Elämme keskellä pahenevaa ekologista kriisiä, jonka ratkaisemiseen ei löydy poliittista tahtoa. Voimavaramme on suunnattu vastakkainasetteluun, resurssisotiin ja kiihtyvään kilpavarusteluun, vaikka tiedämme polun päässä odottavan planetaarinen tuho. Suunnan muuttamiseksi tarvitaan ruohonjuuritason toimintaa puskemaan välttämättömään muutokseen ja keikauttamaan ymmärryksemme politiikasta ja sen tekemisen tavoista.

Kompostiin: eriarvoisuus, ympäristötuho ja militarismi

Kansalaisjärjestö Oxfamin mukaan vuonna 2025 maailman kahdellatoista (12) vauraimmalla henkilöllä oli enemmän varallisuutta kuin ihmiskunnan vähävaraisimmalla puolikkaalla, eli neljällä miljardilla ihmisellä yhteensä. Samaan aikaan joka neljäs ihminen näkee nälkää ja köyhyys kasvaa. Tuloerojen kasvu johtaa aina demokratian kaventumiseen, ja nyt rikkain vähemmistö valjastaa valtiota edistämään varallisuuden keskittymistä. Aikakautemme on oligarkkien juhlaa, mutta kaikille muille synkkää.

Varallisuuserot kasvavat Suomessakin ja rikkaimman talouseliitin poliittinen valta näkyy leikkaus- ja kurjistamispolitiikassa, joka kasvattaa lapsiperheköyhyyttä ja asunnottomuutta, sekä pakottaa keskeyttämään opiskelupolkuja. Työväenliikkeen kamppailulla luodun hyvinvointivaltion romuttamisen viimeisin väline on “velkajarru”, jota perustellaan tosiasioita kiertävällä höttöisellä talouspuheella.

Ahneuteen perustuva kilpajuoksu kuuluu kuitenkin vain jatkuvan kasvun uskonnon rituaaleihin, ja johtaa samalla rikollisiin sotiin ja voimapolitiikkaan. Valta- ja resurssitaisteluissa kansainvälistä turvallisuutta edistäneet sopimukset rikotaan ja ihmisoikeusloukkaukset arkipäiväistyvät. Arjen turvattomuus ruokkii viholliskuvia, jotka peittävät ongelmien oikeat syyt. Äärioikeiston lietsoma rasismi ja militarismin nousu kuuluvat tähän mätään soppaan.

Päätöksenteossa aidot uhat, kuten ilmastonmuutos ja lajikato sivuutetaan, ja resurssit tuhlataan tarpeettomaan tuotantoon, jonka kannattavuuden mahdollistamiseksi onnettomiksi koulitut ihmiset ohjataan ylikuluttamaan ekokatastrofista välittämättä. Metsäteollisuuden etu asetetaan elämän moninaisuuden edelle ja luonnonmetsistä keitetään vessapaperia, mutta sillä ei pysty pyyhkimään näitä jätöksiä puhtaaksi.

Pyörä on pyörähtänyt

Nykyisen hallituksen tuottama kuoleman politiikka on sen kehityksen huipentuma, johon meidät näillä pohjolan mailla sysäsi yksityistä omaisuutta edistänyt isojako.

Yhteismaiden aikakaudesta ei ole niin pitkä aika, ja yhteisvaurauden tavoittelu ymmärrettiin vielä tovi sitten kaiken hyvinvoinnin perustaksi. Vain hetki sitten valtiot asettuivat tuhoamiensa todellisten yhteisöjen tilalle; jakamaan toisille enemmän kuin toisille. Jokaisen oikeudet ovat eläviä kaikuja yhteisöllisyyden aikakaudelta.

Kun vuodet pyörivät ajastaikaan, syklisesti vaiheesta toiseen, kevätpäiväntasaus on hyvä hetki pyöräyttää historian isompaakin pyörää kohti seuraavaa vaihetta: isojaon aikakaudesta IsoTasauksen kauteen; yksilökeskeisestä ahneudesta yhteiseen, jossa yhteisön hyvinvointi mahdollistetaan jokaisen hyvinvoinnista huolehtimalla.

Suomalaisen perinteen mukaan se mikä kevätpäiväntasauksena hävitetään, pysyy iäti poissa. Olisiko päivä otollinen paitsi lutikoiden, myös varallisuuserojen, ympäristötuhon ja aseteollisuuden hävittämiselle? Kevätpäiväntasaus on hyvä hetki pohtia paikkaamme maailmassa; kuinka eläisimme sopusoinnussa ihmis- ja muun elämän kanssa. Luonnon kiertokulussa kevätpäiväntasaus herättää luonnon, ja sen osana myös me voimme herätä ja vaihtaa suuntaa.

Koko maailman ja kaiken elämän juhla

Läpi aikain ja maailman eri kolkkien kevätpäiväntasaus on symboloinut valon voimaa osana meitä kaikkia. Aurinko tuo meille sitä energiaa, jota tarvitsemme voimistamaan elämää ja sen edellytyksiä.

Kurdeille keväinen Newroz aloittaa uuden vuoden, ja taistelu valloittajia, sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan ovat läsnä vuoden tärkeimmässä juhlassa. Kurdien moninaisissa kamppailuissa Rojavan demokraattinen konfederaatio Pohjois-Syyriassa on rakentanut uusia kansanvallan muotoja korvaamaan valtiojärjestelmää, mutta taistelee nyt olemassaolostaan islamistien invaasion puristuksessa.

Eteläisellä pallonpuoliskolla alkuperäiskansat juhlivat kevätpäiväntasausta pohjoisen syksyllä. Abya Yalan tai Etelä-Amerikan keskellä vallan keskittymistä jo muinaisista ajoista asti vastustaneet Guaraní-kansat juhlivat valon paluuta ja uutta kautta Ara Pyahú juhlallaan. Tuolloin vahvistetaan yhteyttä yhteisöön ja ympäröivään luontoon, mistä saadaan voimaa ikiaikaiseen vastarintaan. Nykyään Guaraníen itsepuolustus on jatkuvaa kamppailua alueilleen pyrkiviä öljy-yhtiöitä vastaan.

Kelttien muinaista Ostaraa vietetään edelleen lukuisissa yhteisöissä, ja tähänkin juhlaan yhdistyy tasapainon ja harmonian etsiminen ympäröivän ympäristön kanssa. Ostaran aikaan kylvettävät siemenet ruokkivat todellisen elämän kasvua, joka on asetettava tuhoisan talouskasvun edelle.

Osallistukaamme tähän maapallon laajuiseen yhteisen kotimme juhlaan. Siirrytään vastakkainasettelusta yhteistyöhön planeetan elinkelpoisuuden, rauhan ja kaikkien hyvinvoinnin mahdollistamiseksi. Isojaon aikakauden hylkäävä IsoTasaus on resurssien suuntaamista yhteiseen hyvään ja pyrkimystä planetaariseen oikeudenmukaisuuteen. Kun löydämme uudelleen yhteisen maaperän ja elämämme osana yhteisöjä, yksinäisyyteen tarjotun ylikulutuksen tarpeemme hiipuu.

Suunnataan kevätauringon antama voima IsoTasauksen käynnistämiseen ja yhteisten vaatimustemme toteuttamiseen:

– Tarvitsemme oikeudenmukaista tulonjakoa ja vaadimme leikkausten perumista.

– Ilmasto- ja ympäristökriisin ratkaiseminen on asetettava politiikan kärkeen.

– Militarismi on korvattava rauhanpolitiikalla; diplomatialla ja aseidenriisunnalla. Me emme hyväksy totaalista tuhoa enteileviä ydinaseita yhteiselle maaperällemme.

Nyt on kriittinen aika kylvää muutoksen siemeniä!

Ollaan se elämänvoima, joka puskee toisenlaiseen politiikkaan: yhteisöistä kohti planetaarista hyvinvointia!

Käynnistetään IsoTasaus!